Desplechinin elokuvia leimaa älyllinen uteliaisuus ja eroottisen intensiivinen kerronnan kierre ja uhkarohkea elämään heittäytyminen.

Desplechinin vakiokasvo Mathieu Amalric elää tarinan nykyhetkessä. Hän joutuu turvallisuuspoliisin kuulusteluihin Ranskaan palatessaan. Näyttää siltä että hänellä on kaksoishenkilö, toinen Paul Dedalus. Kuulustelu laukaisee muistojen vyöryn. Veitsenheilutteluun päätyvä lapsuuden järkytys, kouluaikojen visiitti silloisen Neuvostoliiton Minskiin, ja ylitse kaiken muun, intensiivinen ensirakkaus kuohahtavat pintaan.

Desplechin kietoo yhteen elokuvaan freudilaisen lapsuuden trauman, vakoojatrillerin lailla etenevän jännitystarinan, ja elämää muovaavan ensirakkauden. Parikymppiset Quentin Dolmaire ja Lou Roy-Lecollinet tekevät huimat ensiroolit Paulin ja Estherin osissa. Rakastavaisten mutkikas suhde koskettaa, eikä Irina Lubtchanskyn kamera ujostele.

Elokuvan kiihdyttävin kohtaus saattaa olla todiste siitä, että korva on ihmisen eroottisin elin. Paul ei aina tiennyt kuka hän on, “paitsi se ihminen joka rakasti Estheriä”. Tarinan lomaan osuva Berliinin muurin kaatuminen kuulostaa ohimenevältä kuiskaukselta verrattuna Paulin Estherille osoittamiin rakkauden tunnustuksiin. Niistä koskettavin tapahtuu taidemuseossa klassisten maalausten äärellä. Suurin kauneus on pakahduttavaa.