Cold War on intohimoinen rakkaustarina miehestä ja naisesta, Wiktorista ja Zulasta, jotka tapaavat toisensa sotienjälkeisen Puolan raunioissa. Nämä kaksi täysin erilaisen taustan ja mielenlaadun omaavaa ihmistä ovat toistensa täydelliset vastakohdat, ja silti auttamattomasti tuomittuja kuulumaan toisilleen.
1950-luvun kylmän sodan aikaiseen Puolaan, Berliiniin, Jugoslaviaan ja Pariisiin sijoittuvassa tarinassa pariskunnan erottavat toisistaan poliittiset käänteet, tuliset luonteet ja onnettomat kohtalon oikut - mahdoton rakkaustarina mahdottomana aikana.
Elokuvan on ohjannut Oscar-, BAFTA- ja EFA-palkitun Ida -elokuvan ohjaaja Pawel Pawlikowski ja se perustuu löyhästi hänen omien vanhempiensa elämäntarinaan.